15.3.2017

Aiemmin kerroimme, kuinka yhdistää t-paita ja takki oikein, joten nyt on aika keskittyä housujen valintaan. Täydellinen look tarvitsee tasapainon ylä- ja alakropan välillä.

Niin kuin aiemmassa sarjan postauksessa selvitimme, t-paidan ja takin voi yhdistää monella eri tapaa, ja ne saa myös helposti toimimaan, jos perusasiat ovat kunnossa. Sama pätee yhdisteltäessä housut paitojen tai takkien kanssa.

Chino-housut tai farkut

Molemmat ovat suosittuja valintoja, jos halutaan korvata puvun housut astetta rennommalla tyylillä. Farkut sopivat melkein joka tilanteeseen, mutta jos haluat korvata puvun housut jollain tyylikkäämmällä kuin farkut, valitse chino-housut. Keskity farkuissa niiden istuvuuteen ja unohda turha hössötys siitä, että niiden tulisi olla aina kovin erikoiset tai erottuvat. Luulen, että jokaisen miehen kaapista löytyy jo ainakin yksi lempifarkkupari – ne toimivat aina. Chino-housut ovat hieman mutkikkaammat, sillä niiden tulee olla hyvin istuvat, mutta ei liian tiukat: Vyötärön tulisi yltää juuri lanneluiden yläpuolelle. Hyvä sääntö on myös se, että sinun tulisi pystyä nostamaan ja taivuttelemaan jalkoja eteen ja taakse ilman epämukavuuden tunnetta tai vahingoittamatta kangasta.

Värit ja kerrokset ovat avain onnistumiseen

Pääsääntö, jota ei tulisi (juurikaan) koskaan rikkoa: valitse asuusi eriväriset ylä- ja alaosat. Hyviä esimerkkejä voisi olla esimerkiksi: valkoiset chino-housut tummansinisellä tai mustalla t-paidalla, siniset farkut ja valkoinen tai harmaa t-paita, beiget chinot ja valkoinen t-paita sekä pitkähihainen farkkupaita tai vaikka mustat farkut harmaan t-paidan kanssa. Nämä ovat erittäin helpot yhdistelmät, mutta vaihtelua ja kontrastia saa vaihtelemalla värejä rohkeammin. Joka tapauksessa, kunhan housut istuvat hyvin päälläsi, mikään ei voi mennä vikaan aina-niin-tyylikkään t-paidan kanssa. Lopuksi, valitse asianmukainen takki viimeistelemään tyylisi. Valitse esimerkiksi farkkutakki beigejen chinojen kanssa tai tummansininen takki valkoisen t-paidan päälle. Suosittelemme myös lukemaan aikaisemman blogimme aiheesta: Yhdistele t-paita ja takki oikein.

Kokeile uutta ja yhdistele

Olemme jo aiemminkin todenneet, että on äärimmäisen tärkeää kokeilla erilaisia yhdistelmiä ajan kanssa, jotta löydät tyylin, joka sopii juuri sinulle parhaiten. Voit esimerkiksi valita kaksi täysin sattumanvaraista vaatekappaletta ja laittaa ne päällesi ja katsoa toimiiko. Vaihda aina ylä- tai alaosa ja jatka kunnes löydät ainakin muutaman yhdistelmän, jotka toimivat yhdessä.

Tilaa täydelliset t-paitasi tästä