Tahmeat tai hankaavat vaatteet voivat aiheuttaa punaista, ärtynyttä ja kivuliasta ihoa. Reisien hiertyminen on erityisen ongelmallista lämpiminä kausina, mutta sitä ilmenee usein myös urheillessa. Onneksi meillä on tähän ratkaisu: mukavat hiertämättömät alusvaatteet.
Mikä aiheuttaa reisien hiertymistä?
Hiertymiä aiheuttaa lämmön, kosteuden ja ihoa ärsyttävän kankaan yhdistelmä sisäreisien alueella. Vaikka ihosi onkin vahva ja joustava, se on silti herkkä lämmölle, bakteereille ja kulumiselle. Ihosi voi ärsyyntyä, kun sisäreitesi hankaavat toisiaan tai vaatteita vasten. Kosteuden ja bakteereiden läsnäolo yleensä pahentaa tilannetta. Sisäreisiesi iho turpoaa hieman, mikä saa jalkasi hiertämään toisiaan vasten, aiheuttamaan kitkaa ja lämpeämään nopeasti, jonka vuoksi ongelma vain pahenee entisestään.
Kuinka estää kivuliaita hiertymiä?
Hiertyneen ihon vaurioiden korjaamiseen ja kivun lievittämiseen jälkeenpäin on monta eri tapaa. Mutta kuinka ongelmaa voisi ennaltaehkäistä? Katso läpi nämä kolme vinkkiä, joiden avulla epämiellyttävät hiertymät jäävät unholaan.
1. Pue ylle bambualusvaatteita
Alusvaatteet ovat ensimmäinen vaatekerros ihoasi vasten, joten ne ovat tietenkin ensimmäinen kerros siirtämään kosteutta ja taistelemaan hikolua vastaan. Puuvilla-alusvaatteet muuttuvat nopeasti nihkeiksi ja pitävät kosteuden ihon lähellä. Bambusta valmistetut alusvaatteet ovat erilaisia. Bambu sitoo 70% enemmän kosteutta kuin puuvilla ja siirtää sitä tehokkaasti pois iholta. Näiden hiertymiä ehkäisevien alusvaateiden hengittävä mukavuus pitää huolen, että sisäreitesi pysyvät kuivina pidempään. Tämä vähentää ihon ärtymistä ja hiertymistä.
2. Valitse pidempilahkeiset bokserit
Pitkälahkeiset bokserit pitävät huolen, että isompi osa reisistäsi on vaatteiden ympäröimä. Lahkeiden lisäpituus estää reisiä hankaamasta suoraan toisiaan tai muuta vaatetusta vasten. Pitkälahkeiset bokserit myös pysyvät paremmin paikallaan myötäillessään reisiesi paksuinta osaa, jonka ansiosta ne eivät karkaa ylös niin helposti. Hiertymiä ehkäisevät pitkälahkeiset bokserit estävät ihoa hankautumasta ihoa vasten kävellessä tai kuntoillessa, joka merkittävästi vähentää ihon kulumista ja ärsyyntymistä.
3. Hanki hyvin istuvia alusvaatteita
Hyvin istuvat alusvaatteet voivat ehkäistä hiertymiä. Valitse alusvaatteet, jotka myötäilevät ihoasi täydellisesti, jolloin ne eivät lähde vaeltamaan paikaltaan. Slim fit -malliset vaatteet pysyvät tukevasti paikallaan riippumatta siitä mitä sitten päivän aikana teetkin.
Kaikki Bamigon bokserit on tehty bambusta, joka varmistaa niiden hyvät kosteuden sitomis- ja siirtämisominaisuudet sekä hengittävän mukavuuden. Bokserimme ovat myös ultrapehmeitä, jonka ansiosta ne vievät ihoa lähimmän vaatekerroksen mukavuuden uudelle tasolle. Mikäli etsit pitkälahkeisia boksereita, valitse Paul bokserit jotka yltävät reisiesi leveimmälle kohdalle. Minkä seteistämme sinä valitset?